Oletko science fiction elokuvien ystävä, jos nimittäin olet, niin olet jo viimeiset parikymmentä vuotta nähnyt, kuinka autot ovat osanneet lentää. Viimeisimmät television tai suoratoiston tulevaisuuden maailmat kuten HOB:n Westworld -sarja, ovat kuvanneet autot jo aikalailla nykyisten näköisiksi, mutta automaatiotaso on korkein mahdollinen, eli ihminen on enää vain matkustaja. Auton käyttöönottokin tapahtuu henkilökohtaisen tunnisteen kuten kämmenenjäljen avulla. Mutta koska oikeasti tapahtuu seuraavia suuria muutoksia ja mikä ajaa muutoksiin?
Jos ajatellaan esimerkiksi sitä, että sähkökäyttöinen auto esiteltiin jo sata vuotta sitten, mutta se ei ollut taloudellisesti yhtä tuottava kuin yhä käytössämme olevat polttomoottoriautot, joista ollaan luopumassa lähinnä maapallon luonnonvarojen ajattelun kautta, hiilineutraalisuus, kasvihuonepäästöt, kestävä kehitys – näiden asioiden kautta sähköauto ja muut uudet autojen energiavaihtoehdot ovat viimein päässet polttomoottorien kanssa lähes samalle viivalle. Taustalla on kuitenkin talous ja liikevoittoajattelu, eli vielä on kohtuullisen pitkä matka ennenkuin sähkö- ja kaasuautot ja muut uudet energiamuodot siirtävät polttomoottoriautot syrjään. Kuka muuten kehittäisi uusia superautoja Bugatin tyyliin, jotka maksavat miljoonia, niissä on pari tuhatta hevosvoimaa per auto, ja johta kulkevat lähes 3x nopeampaa kuin tavallinen liikenteessä oleva perheauto.
Mutta aivan kuten parhaat nettikasinot ovat rahapeliteollisuuden muoto kehittyä muuttuvassa toimintaympäristössä, myös autoilu tulee kokemaan suuria muutoksia. Siinä missä rahapelaaminen netissä ja mobiilissa alkaa olla vähitellen se voittava osa, ja sen lähestyessä 100 miljardin dollarin liikevaihtorajaa maailmanlaajuisesti, saavuttaa se vähitellen myös ”maanpäällistä” pelaamista, jota pelaaminen kuitenkin yhä on lähes 80%:sti. Ihmisten arkielämä on muuttunut viimeisten parin vuoden aikana niin monella alueella, että ei ihme että rahapelaamiseen käytettävät rahatkin kulkevat vähitellen uusia teitä, aivan kuten televisio on siirtynyt jo pitkälti suoratoiston maailmaan ja nuoret aikuiset soittavat enemmän Whatsapp puheluita kuin tavallisia puheluita.
Pakottava tarve ajaa muutokseen
Jos ajatellaan mikä se pakottava tarve voisi olla seuraavaan autojen kehitysaskeleeseen, niin se voisi liittyä tiestön kuntoon. Jo 2019 Suomessa laskettiin, ettö Suomen tieverkon korjausvelka on yli 2,4 miljardia ja yli puolet teistä on ainakin autoilijoiden mielestä huonossa kunnossa.
Korjausvelka katttaa raiteet ja vesiväylät, pelkästään tiestön osuuson reilun miljardin. Väylävirasto itse on tiedottanut tänä vuonna että teidän kunto voi heikentyä enemmän kuin koskaan aikaisemmin nimenomaan tänä vuonna. Vuoteen 2023 mennessä on laskettu että pelkästään tiestön korjausvelka nousee 1,3 miljardiin. Viimeisten vuosien aikana päällystettyä tietä on korjattu 1979-3288 kilometria kun vielä 2005 sitä päällytettiin 4000 kilometria – hiljaiset tiet kärsivät. Joka vuosi päällysteiden uusintaan on käytettävissä vain noin 120 miljoonaa, tarve olisi moninkertainen.
Onko tulevaisuuden autojen esiinmarssi tulossa sitä kautta, että meillä ei yksikertaisesti ole varaa ylläpitää nykyisiä teitä ja pitää kehittää sellaiset autonomisen ajamisen tavat, joilla teiden kunto voitaisiin säilyttää paremmassa kunnossa ja autot itse kertoisivat järjestelmälle reaaliajassa teidän kunnosta.
Vai onko syy sittenkin enemmän esillä ollut nykyisen polttoaineen loppuminen? Sitra on tutkinut asiaa ja selkeä eteenpäin ajava tekijä olisi, jos valtiot kertoisivat tarkan vuoden, koska esimerkiksi autojen pitää siirtyä pois polttomoottoreista.
Eurostat eli EU:n seurannat kertovat, että nykytrendin mukaisesti kivihiilen energiankulutus jatkuisi EU:ssa lähes vuoteen 2050 asti. Öljyn bruttoenergiankulutus EU:ssa vuonna 2017 oli 528 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia ja kulutus jatkuisi lähes vuoteen 2060 asti.
Jo vuonna 2008 Suomessa mm. Tekniikka ja talous kirjoitti, että öljy loppuisi vuonna 2050. Maailman suurin öljykenttä, Saudi-Arabian Ghawar, löydettiin jo 1948. Ja vuonna 2011 puhuttiin, että sen hetkisellä käytöllä maailman öljyvarat kestäisivät noin 40 vuodeksi, mutta tätä 40 vuoden lukua on käytetty jo pidemmän aikaa. Lisäksi kyse on siitä, että aletaanko sitten hyödyntämään myös öljyhiekkaaa ja arktisia alueita. Ainoa mikä on varmaa, on se, että fossiilinen energia, eli öljy ei lisäänny maailmassa.
Mutta koko öljyteollisuus on 3,8% koko maailman kaikesta liiketoiminnasta, joten kyse on todella isosta rahaliikenteestä, mitä varmasti pyritään ylläpitämään niin kauan kuin suinkin on mahdollista. Vaikka se sitten tarkoittaisi, että sähkö-, kaasu- ja muut uudenajan autot saavat odottaa vielä omaa vallankumoustaan ja sen myötä myös autonomiset autot jäävät pitkälti pienien alueiden iloksi, alueiden jotka voidaan eristään muusta yhteiskunnasta.