Autotiheys vaihtelee Suomessa – vaihtoehtoisten käyttövoimien nousu näkyy Uudellamaalla
Eniten henkilöautoja kunnan asukasmäärään nähden on Isokyrössä ja vähiten Helsingissä. Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla ajetaan auto- ja asukasmäärään nähden eniten Uudellamaalla ja vähiten Kainuun maakunnassa. Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla tarkoitetaan tässä yhteydessä täyssähköautoja, ladattavia hybridejä sekä kaasu- ja flexfuel-autoja. Autojen lukumäärä asukasta kohti vaihtelee suuresti riippuen siitä, minkä maakunnan tilastoja katsotaan. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Tilastokeskuksen tietojen mukaan viime vuoden lopussa eniten henkilöautoja tuhatta asukasta kohti oli Etelä-Pohjanmaan maakunnassa (583). Myös kymmenen vuotta sitten (vuoden 2008 tilastoissa) eniten autoja asukasmäärään nähden kurvaili Etelä-Pohjanmaan teillä. Vähiten autoja tuhatta asukasta kohden on Uudellamaalla (425), missä henkilöautotiheys on kasvanut kymmenessä vuodessa vain prosentin verran. Eniten autotiheys on kasvanut Lapin, Kainuun ja Etelä-Savon sekä Etelä-Pohjanmaan maakunnissa, missä...