Kunnilla on avaimet liikenteen päästöjen vähentämiseen ja kiertotalouden edistämiseen

Ilmastonmuutokseen vastaamisessa liikenteen päästövähennykset ovat tärkeässä roolissa. Päästöjen vähentämisen lisäksi meidän on myös huolehdittava siitä, että kierrätämme toiminnastamme syntyvät materiaalit ja vähennämme näin jätettä. Kotitalouksien erilliskerätty biojäte samoin kuin pöntöstämme jätevedenpuhdistamoille kulkeutuvat jätevesilietteet voidaan biokaasun tuotannossa hyödyntää ympäristöystävällisesti. Jätteistä tuotetaan kaasuautoille kotimaista ja uusiutuvaa polttoainetta ja samassa prosessissa jäljelle jääneet ravinteet jalostetaan kierrätyslannoitteiksi ja -ravinteiksi suomalaisille pelloille tai teollisuuteen.

Kunnat ja kuntataustaiset organisaatiot vastaavat Suomessa kotitalouksien erilliskerätystä biojätteestä sekä jäteveden puhdistamoista, jotka käsittelevät kotitalouksien jätevedet. Kunnat päättävät näin ollen merkittävien jätemäärien kohtalosta.

– Saavuttaaksemme julkisuudessa esitetyt tavoitteet liikenteen päästövähennyksistä ja vastataksemme kaasuautoilun kasvaneeseen suosioon, tulee kotimaisen biokaasun tuotantoa lisätä voimakkaasti. Gasum on investoinut valtakunnallisen biokaasulaitosverkoston kehittämiseen, jotta voimme palvella myös suuria seudullisia toimijoita, kommentoi Gasumin myyntijohtaja Jussi Rinttilä.

Gasum omistaa 12 biokaasulaitosta Suomessa ja Ruotsissa ja lisäksi ostaa biokaasua kolmelta kumppanuuslaitokselta. Suomessa rakenteilla on biokaasulaitos Lohjalle, sekä Turun biokaasulaitoksen laajennus.

– Biokaasulla varmistetaan parhaimmat päästövähennykset liikenteessä, sillä se vähentää hiilidioksidipäästöjä jopa 85 prosenttia bensiinin verrattuna. Kasvatamme kaasutankkausasemien määrää ja mahdollisuuksia tankata biokaasua Suomessa sekä rakennamme tankkausasemaverkostoa raskaalle liikenteelle Pohjoismaihin, Jussi Rinttilä kertoo.

Gasumin kierrätyspalvelut ja biokaasuratkaisut ovat edustettuna Yhdyskuntatekniikan näyttelyssä Jyväskylässä 15.-16.5.2019 Gasumin osastolla C575.  Yhdyskuntatekniikan näyttely on ammattilaisille suunnattu tapahtuma, jonka toteuttajina toimivat yhdyskuntatekniikan keskeiset järjestöt.