Keskimaa kartoittaa sähköautojen latausverkoston rakentamista

S-ryhmän tavoitteena on rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto. Osuuskauppa Keskimaa on mukana kartoittamassa mahdollisuuksia sähkölatauspisteiden rakentamisesta Keskimaan toimipaikkojen yhteyteen.

ABC-latausverkosto rakennetaan tulevina vuosina vaiheittain S-ryhmän ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Ladattavien autojen määrä on voimakkaassa kasvussa. ABC-ketjun arvion mukaan sähköautoja tai ladattavia hybridejä arvioidaan olevan Suomessa vuonna 2030 yli 500 000. Kasvava ladattava sähköautokanta edellyttää huomattavasti nykyistä laajempaa ja saavutettavampaa latausverkostoa. Ensimmäiset ABC-latauspisteet avataan keväällä 2021 pääkaupunkiseudulle ja yhdessä asiakkaiden kanssa karttuvien kokemusten perusteella toimintaa kehitetään ketterästi verkoston laajentamisen ohella.

Keskimaa kartoittaa ABC-latauspisteiden verkostoa toimialueellaan

Osuuskauppa Keskimaa on myös aloittanut kartoittamaan ABC-latauspisteiden rakentamisen verkostoa Keskimaan toimipaikkojen yhteyteen. Investointipäätöstä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

− Olemme omalta osaltamme valmistautumassa latausverkoston rakentamiseen ja kartoittamassa mahdollisia kohteita. Meille on tärkeää, että teemme perusteellisen pohjatyön asiakaskokemuksen varmistamiseksi ja oikean investointipäätöksen tueksi, toteaa Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.

− Haluamme palvella asiakkaitamme sähköautoilun suosion kasvaessa. Sähköautoilun suosio näkyy vielä tässä vaiheessa voimakkaimmin pääkaupunkiseudulla. Sähköautoilun kasvu pääkaupunkiseudulla kasvattaa valtakunnallisen liikenteen lataustarpeita Keski-Suomessa, myös alueellistenlatauspisteiden tarve kasvaa vähitellen sähköautojen määrän lisääntyessä Keski-Suomessa. Lähdemme innolla panostamaan ekologisiin sähköautoilun palveluihin, jotta pystymme tarjoamaan asiakasomistajillemme kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden, Tervanen jatkaa.

Ensimmäisessä vaiheessa latauspisteiden tarpeita ja mahdollisuuksia ollaan kartoittamassa Keskimaan ABC-asemille, Prismoihin, Sokos Hotelleihin sekä S-marketeihin. Tällä hetkellä Keskimaan toimipaikkojen yhteydessä sijaitsevia, yhteistyökumppanin ylläpitämiä, sähköauton latauspisteitä on Prisma Seppälän ja Sokkarin kauppakeskuksen parkkihalleissa. Lisäksi ABC Hirvaskankaalla on Teslan latauspiste.

S-ryhmä sähköistämässä koko Suomen

Latauspisteverkoston laajentaminen on osa S-ryhmä-tasoista hanketta. S-ryhmän tavoitteena on rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Laajan sähkölatausverkoston kehittämisen ohella kehitetään myös muita liikenteen energiamuotoja.

Latauspisteiden sähkö on S-ryhmän pääosin itse tuottamaa uusiutuvaa tuulivoimaa. S-ryhmässä on investoitu jo vuosia tuulivoimaan sekä aurinkosähköön. Keskimaan toimipaikoissa sähkö tuotetaan sataprosenttisesti uusiutuvilla energiamuodoilla, pääosin S-ryhmän omalla tuulivoimalla sekä paikallisesti myymälöiden katoille asennetuilla aurinkopaneeleilla.

Lähde: STT Info

Muita mielenkiintoisia aiheita muualta:

Junat Kartalla
Asuntomarkkinat
Kiinteistöhuolto
samsung galaxy s21 ultra
Samsung XCover 5
Sähköpotkulauta vuokraus
Kryptovaluutat
Kasinot suomi
Suositut koirarodut
Google Pay maksaminen
Kapselikahvit
Pikakahvi
Affiliate markkinointi
Professional Esports