Oletko huomannut, että nykyään kaikki pitää tapahtua paljon nopeammin kuin ennen? Tai ainakin jos asut USA:ssa, Suomessa tai vaikkapa Saksan kaupungeissa. Kaikenlaiset palvelut pitää tapahtua entistä sujuvammin ja ennen kaikkea entistä nopeammin, ja monesti myös odotusarvoisesti entistä edullisemmin. Mitä tämä kaikki tarkoittaa nettipalveluita ajatellen?
Netin autohuollot
Ennenvanhaan kun auto oireili, eli siihen alkoi tulla pikkuvikoja, ajettiin auto johonkin tutulle korjaamolle. Tai jos tuttua korjaamoa ei ollut, soiteltiin ensin kavereille ja kyseltiin vähän korjaamoista, ja sitten valittiin se yksi, minne auto vietiin. Ei ollut nettiä eikä sosiaalista mediaa, mutta hommat saatiin tehtyä ja auto huollettua.
Toisin on nykyään kuin lähes jokaisessa Euroopan maassa on oma maan sisäinen autopalvelu tai -palveluita, joista saa kilpailutettuna tarjouksia oman autosi tarpeisiin, ja nopeasti. Onko se sitten parempi kuin vanhan aikainen kaverilta kysely, sitä ei voida sanoa varmasti, mutta nopeampi se varmasti on.
Netissä on siis entisten keltaisen sivujen sijasta alakohtaisia ja palvelukohtaisia hakemistopalveluita, jotka auttavat palveluita etsiviä löytämään palvelut nopeammin kuin ennen.
Netin autokaupat
Jos autohuollot ja korjaamot löytyvät nykyään entistä nopeammin, niin oletko huomannut, että voit nykyään ostaa auton netistä! Eihän siinä tietenkään vielä mitään uutta ole, että voit selailla autoilmoituksia ja tehdä ostopäätöksen, mutta se, että voit ostaa aivan uuden auton käymättä autoliikkeessä ja saada auton toimitettuna kotiovellesi on tätä päivää. Mutta kuka ostaa auton kokeilematta, näkemättä tai ajamatta? Meille vanhemmille autoilijoille tämä saattaa tuntua kummalta, mutta nuorille aikuisille tämä vain on nopeampi ja vaivattomampi tapa uuden auton hankinnalle, ja vaikka se tuntuisi kuinka kummalta, on uuden auton ostaminen kokeilematta autoa lisääntynyt koko Euroopassa.
Parasta nettishoppailussa kuitenkin on se, ettei sinun tarvitse liikkua kotoasi minnekkään. Voit selata autoja vaikka kotisohvalta käsin ja jos sinulla on jotain kysyttävää autoista, voit tavoittaa myyjän puhelimitse tai esimerkiksi chatin kautta. Et välttämättä tarvitse auton ostoon edes tietokonetta vaan voit hoitaa asian myös puhelimella tai tabletilla.
Entäpä sitten, jos auto ei vastaakaan omaa ajatusta millainen se uusi auto on, voiko auton palauttaa liikkeeseen? Tämä on täysin mahdollista, vaikka olisit tilannut auton tehtaalta erikoisvarusteluin ja erikoisvärillä, voit palauttaa ostamasi auton liikkeeseen. Voi kylläkin olla, että et saa kaikkia rahojasi takaisin, riippuen kuinka paljon olet tehnyt erikoisvalintoja ja muokkauksia autoon jo tehtaalla. Etämyynti mahdollistaa kuitenkin auton palauttamisen ja kaupanpurkamisen myös uusien ja käytettyjen autojen kaupassa.
Eurooppalainen kulttuuri
Onneksi aivan koko Eurooppa ei ole vielä omaksunut nopeuden maksimointia, vaan kaikista maista löytyy vielä alueita, joissa toimitaan paikallisuuden, palveluiden ja rauhallisen toiminnan kautta. Tämä tuntuu keskittyvän Etelä-Eurooppaan, mutta myös Pohjoismaissa varsinkin pohjoisessa ja isojen kaupunkien ulkopuolella on vielä ”hidasta” palvelua. Monesti puhutaan eurooppalaisuudesta, mutta me kaikki, jotka olemme reisanneet ja asuneet eri Euroopan maissa, tiedämme, että jokainen maa on erilainen. Vaikka me olemme eurooppalaisia, olemme kuitenkin myös yksilöitä ja yksilöinä myös monesti paikallisen kulttuurin kasvattamia, ja joskus uuteen kulttuuriympäristöön muuttaminen tuo tullessaan uusia haasteita. Esimerkiksi suomalaiselle espanjalainen ”manana” on aika tuttu käsite.
Kumpaa palvelua sinä haluat? Kasvotonta ja nopeata, vai tuttua ja kenties hieman rauhallisemmassa tahdissa toimitettua palvelua?