Ennenvanhaan kun autot olivat vielä mekaanisempia kuin nykyajan autot, monet auton omistajat huolsivat itse autonsa omissa autotalleissaan ja pihoillaan. Kuinka moni nykyihmisistä edes pitää autoaan autotallissa, josta kuitenkin useimmalle perheelle on tullut vain varastopaikka? Jos autoilusta on tullut enemmän vain väline liikkumiselle ja omat osaamisemme on auton tankkaaminen ja kenties pissapojan täyttö, ei se autoilu ole enää edes harrastus, joten mitä aikuiset ihmiset nykyään harrastava, mitkä ovat trendiharrastukset?
Aikuisten pelit
Tämä koko 2000-luku on nähnyt pelaamisen kasvavan niin harrastuksena kuin liiketoimintana ja siinä internet on ollut yksittäisesti vaikuttavin asia. Netti on mahdollistanut entistä monipuolisemman pelaamisen, ja nuoret 80-lukulaiset ovat tuoneet pelaamisen mukanaan 20-luvulle samalla näyttäen omille lapsilleen, että pelaaminen on ihan ok, kaikille.
Uuden pelaamisen myötä pelaaminen on myös muuttunut, toisaalla se on digitalisoitunut ja tuonut pelit arkeemme älypuhelinten kautta, ja toisaalta myös monipuolistanut. Esimerkiksi rahapelit, olivat aiemmin pelattavissa vain automaateilla tai kasinoilla, mutta nykyään missä ja koska tahansa voi avata oman älypuhelimesi ja mennä pelaamaan. Rahapelaaminen kasinoilla ja vedonlyöntisivustoilla on kasvanut koko ajan ja ala kasvaa edelleen. Yksi syy kasvuun on pelaamisen helppous ja yksi lisäsyy on pelisivustojen tarjoamat bonukset, joita on nyt tullut myös vedonlyöntiin. Vedonlyöntibonukset tulivat kuvioihin siinä vaiheessa, kun perinteiset nettikasinot alkoivat tarjota myös vedonlyöntikohteita, ja koska kasinopelaajille oli tarjolla vedonlyöntibonuksia, alettiin niitä bonuksia tarjota myös vedonlyöjille. Kehitys on jatkunut edelleen, ja tällaisia kasinopelien ja vedonlyöntikohteiden muodostamia hybridipelipaikkoja on tullut entisestään lisää.
Rahapeleissä ehdittiin jo luulla, että Eurooppa olisi rauhoittunut, mutta uudet lisenssimallit mm. Alankomaissa, Kreikassa ja Saksassa ovat heittäneet vettä kiukaalle ja Euroopankin rahapelimarkkina on käymis tilassa. Uudet lisenssimaat, uudet säännöt ja tiukentuva kilpailu tarjoaa pelaajille entistä enemmän, ja mielenkiintoisempaa pelattavaa.
Sisustaminen
Sisustamisesta ja kodin remontoinnista on tullut 20-luvun koko perheen ajanviete. Tähän on vaikuttanut mahdollisuuksien lisääntyminen, televisio-ohjelmat ja lisääntynyt vapaa-aika, sekä se, ettei nykyään töissä enää välttämättä kulu yhtä paljon energiaa kuin ennen. Varastoon jäävä energia pitää käyttää johonkin, ja monissa perheissä se on se oma piha tai oma talo. Varsinkin erilaisten television sisustus ja remontointiohjelmien vaikutus yksittäisten perheiden arkeen on valtava, ja kun näissä ohjelmissa myös viljellään runsaasti ”piilomainontana” tuotteiden nimet ja valmistajat ja jopa liikkeet, on samalla myös ostoskäyttäytymistä muokattu sisustusohjelmia katsomalla.
Sisustamisesta on tullut monelle jopa harrastus, minkä kasvanut elintaso on mahdollistanut ja oman kodin sisustus laitetaan uusiksi aina parin vuoden välein, kun ennen riitti, että sisustus saatettiin uusia kerran 20 vuodessa, tai kun tavarat alkoivat hajota käsiin – ei tavaroita, ja sisustusta uusittu pelkästään ulkonäöllisistä syistä kuin todella rikkaissa piireissä, nyt se on arkea jo kenelle tahansa työssäkäyvälle.
Terveys ja hyvinvointi
Jos pelaaminen on siirtynyt mobiiliin ja nettiin, niin samoin on tavallaan tehnyt myös terveys-ja hyvinvointiasiat. Voimme nimittäin ladata ja asentaa kaikenlaisia sovelluksia älylaitteille, jotka sitten seuraavat elämäämme aamusta yöhön ja nukkuessammekin. Sovellukset kertovat koska meidän pitäisi liikkua, nukkua ja mitä meidän tulisi syödä. Tällainen oman elämän täysdigitalisoiminen on yksi isoista 20-luvun trendeistä, onko se pelkästään hyvä asia, sen aika sitten näyttää.
Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät myös viime vuosina kasvaneet hyvinvointialan palvelut, ovat ne sitten liikuntaan tai kauneuteen tai muuten kehon hyvinvointiin liittyviä. Näiden kasvuun vaikuttavat samat tekijät kuin moneen muuhunkin trendiin: ihmisillä on entistä enemmän aikaa tehdä asioita itselleen, ja myös enemmän energiaa tehdä niitä asioita.
Oletko sinä koska viimeksi katsonut, kuinka monta elämääsi ohjaavaa sovellusta sinulla on omassa älypuhelimessasi, tai vertaillut kaverisi vastaavia? Mitä mieltä olet kehityksestä, onko suunta oikea – vai pitäisikö digitalisaatiota sittenkin purkaa ja palata siihen, että voisimme itse korjata autojamme omassa autotallissa pelkäämättä, että pelkkä koskeminen moottoritilaan aiheuttaa auton keskustietokoneen tilttiin menemisen.