Aikuisten vapaa-ajan uudet harrastukset 2020-luvulla

Sitä mukaan kun aikuisten vapaa-aika on lisääntynyt, on kaikenikäisille aikuisille nuorista aikuisista aina senioreihin asti vapaa-ajan harrastustarjonta lisääntynyt. Eniten ovat lisääntyneet aikuisten pelaaminen ja suoratoisto, joka tuli ja pelasti television. Miten sinun oma pelaamisesi on muuttunut 2020-luvulla ja pelaatko esimerkiksi onnenpelejä Betive kasinolla? Se, että kaikessa arjen tekemisessä näkyy entistä enemmän digitalisaatio, niin se alkaa näkyä jo kaikenikäisten aikuisten arjessa- aluksi se näkyi vain IT-alan työntekijöillä ja niillä, jotka olivat pelanneet tietokonepelejä 80-luvulta lähtien, mutta nyt digitalisaation vaikutukset ovat nähtävillä niin kaupoissa, pankeissa kuin vaikkapa junassakin. Arjen harrastuksia aikuisille Pelaaminen on yksi sellainen harrastus, jonka määrät ovat kasvaneet vuosi vuodelta koko 2000-luvun ajan. Pelaaminen on myös saavuttanut kaikki ikäryhmät ja...

Lue lisää

Autoilu ja matkustajien viihtyminen

Nykyaikainen autoilu on hiukkasen erilaista, kuin mitä se oli vielä vuosituhannen vaihteessa, eikä kehitys ole vieläkään pysähtymässä. Autoilu on muuttunut niin kuskin osalta kuin myös matkustajien viihtyvyyden osalta, ja ennenkuin pääsemme siihen vaiheeseen, että kaikki ovat autossa matkustajia, katsotaanpa mitä oikeastaan on tapahtunut. Autosta tuli statustuote. Alunperin auto oli luxus eli statustuote, mutta vähitellen siitä tuli 1900-luvun aikana kansantuote, kuten saksalainen Volkswagen kertoo jo nimellään, mutta aika kauan meni kehityksen vuosia ennenkuin siitä tuli nykyisenlainen viihdekeskus. Jos aloitetaan ihan alusta niin ensimmäinen viihtyisyyteen vaikuttava tekijä oli varmasti etulasi ja penkkien pehmusteet. Tupakalle löytyi nopeasti myös paikkansa sekä matkatavaroille, mutta radio tuli autoihin ensimmäistä kertaa Blaupunktin toimittamana Berliinissä 19.elokuuta 1932. Autoradio...

Lue lisää